Jari Haapaniemi
toimitusjohtaja, yrittäjä
Kuka minä olen?
Olen 50-vuotias nokialainen yrittäjä ja vaikuttaja, Yrittäjäuraa on takana jo 30 vuotta ja vaikuttajana eri tehtävissä lähemmäs 20 vuotta. Perheeseeni kuuluu vaimo, kaksi jo aikuista lasta sekä irlanninsetterit Aaro ja Hasse.
Miksi olen ehdolla?
Olen istunut viimeisten 10 vuoden aikana lukemattomissa sotekokouksissa, joissa uudistusta on koitettu viedä eteenpäin enkä ole vakuuttunut yhdenkään mallin toimivuudesta. Nyt on kuitenkin päätökset tehty ja huonosta alusta on rakennettava toimiva kokonaisuus.
Soteuudistuksen lähtökohdat eivät siis ole parhaat mahdolliset, joten nyt tarvitaan osaamista ja taitoa rakentaa hyvinvointialueesta toimiva ja pirkanmaalaisia hyvin palveleva organisaatio. Ideologiset lähtökohdat pitää unohtaa ja ottaa alusta alkaen järjestöt ja yritykset mukaan palvelutuotantoon. Haluan olla vaikuttamassa siihen, että Pirkanmaalla säilyy laadukkaat sotepalvelut ja siihen, että yli 2 miljardin euron veropottia käytetään järkevästi palveluihin eikä byrokratiaan.
Kolme tärkeintä vaalitavoitettani:
1. Pidetään huolta palveluiden laadusta ja saavutettavuudesta
2. Pidetään veroeurot ja työpaikat Pirkanmaalla
3. Vähennetään hallintoa ja byrokratiaa
aikaisemmat luottamustoimeni:
tiesitkö, että
olemme koko perhe hurahtaneet karavaanarielämään ja kesäsuunnitelmiin kuuluu yleensä Lapin matka asuntoautolla. Retkeily tuo sopivasti vaihtelua hektiseen arkeen 🙂